KKO:1982-II-24
- Asiasanat
- Testamentti, Keskinäinen testamentti, Testamentin osittainen peruuttaminen
- Tapausvuosi
- 1982
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R78/431
- Taltio
- 2369/81
- Esittelypäivä
Ään
Puolison keskinäiseen testamenttiin myöhemmin tekemän lisäyksen katsottu tarkoittavan testamentin peruuttamista siltä osin kuin testamentti olisi merkinnyt puolisoiden omaisuuden luovuttamista molempien kuoltua viimeksi eläneen oikeudenomistajille.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A:n oikeudenomistajien B:n oikeudenomistajia vastaan ajamasta kanteesta Vantaan KO p. 18.2.1975 oli lausunut selvitetyksi, että A ja B, jotka oli vihitty avioliittoon 25.3.1927, olivat 27.8.1934 tehneet kirjallisen keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen heistä kuoltua jälkeen jäänyt sai täydellä omistus- ja hallintaoikeudella haltuunsa pesän omaisuuden sekä, jos omaisuuteen sisältyi sellaista omaisuutta, että sitä ei ollut lupa testamentilla omaksi antaa, hallita myös sellaista omaisuutta ja nauttia sellaisenkin omaisuuden tuoton ilman tilintekovelvollisuutta kuolemaansa saakka. 8.2.1971 oli A:n allekirjoittamana testamenttiin tehty "muutoksena tai lisäyksenä" merkintä: "Muutoksena testamenttiin teemme sen, että molempien kuoltua omaisuutemme jaetaan tasan molempien lähimpien sukulaisten kesken, jos mahdollista molempien määräämällä tavalla." A oli kuollut 26.11.1971 ja B oli 10.4.1972 KO:n istunnossa valvonut testamentin. B oli kuollut 8.4.1973.
Esitetyn selvityksen perusteella KO oli katsonut, että A oli 8.4.1971 selvästi ilmaissut sen, että testamentti ei sellaisenaan enää vastannut hänen viimeistä tahtoaan ja että hänen omaisuutensa oli ko. määräyksen mukaan B:n kuoltua jaettava tasan A:n perillisten kesken ja että testamenttiin tehdyn lisäyksen nojalla, joka lisäys oli katsottava testamentin osittaiseksi yksipuoliseksi peruutukseksi, siis mikäli A kuolisi ennen B:tä, A:n osalta olisi laillista perimysjärjestystä B:n kuoltua noudatettava.
Siltä osin kuin jutussa oli kysymys siitä, ettei testamentin yksipuolisella osittaisella peruuttamisella A olisi toiminut testamentin olennaisten edellytysten vastaisesti, KO oli katsonut, ettei näin ollut näytetty tapahtuneen, koska A oli kuollut B:n vielä eläessä ja koska B oli ollut tietoinen A:n menettelystä sekä koska A oli peruuttanut edellä mainituin tavoin määräyksen vain omalta osaltaan loukkaamatta B:n oikeutta 27.8.1934 laadittuun testamenttiin.
Tämän vuoksi KO oli perintökaaren 10 luvun 5 §:n nojalla vahvistanut sen, että A:n testamenttiin 8.2.1971 tekemän lisäyksen oli katsottava tarkoittavan testamentin peruuttamista siltä osin kuin testamentti alkuperäisessä muodossaan olisi koskenut puolisoiden omaisuuden luovuttamista molempien kuoltua viimeksi eläneen oikeudenomistajille sekä velvoittanut B:n oikeudenomistajat, mikäli he olivat ottaneet pesän haltuunsa, luovuttamaan sen A:n ja B:n oikeudenomistajien kesken lailliseen jakoon.
Helsingin HO, jonka tutkittavaksi B:n oikeudenomistajat saattoivat jutun, t. 15.2.1978 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan.
B:n oikeudenomistajat pyysivät lupaa hakea muutosta HO:n tuomioon ja lupahakemukseensa liittivät muutoksenhakemuksen. A:n oikeudenomistajat vastasivat hakemukseen.
KKO t. myönsi muutoksenhakuluvan, tutki jutun ja katsoi siinä selvitetyksi, että A ja B eivät tehdessään 27.8.1934 testamentin olleet ottaneet siihen nimenomaista määräystä puolisoiden omaisuuden siirtymisestä molempien kuoltua. Asialla ei nähtävästi ollut ollut samanlaista merkitystä testamenttia tehtäessä kuin testamenttiasiakirjalle vuonna 1971 kirjoitetun lisäyksen aikoihin. Testamenttia tehtäessä oli sen tekijöiden kuolema olennaisesti etäisempi asia kuin vuonna 1971, jolloin myös oli selvää, että puolisot tulevat kuolemaan rintaperillisittä. Testamentti järjesti kuitenkin A:nkin havaittavissa olevalla tavalla puolisoiden omaisuuden siirtymisen myös eloonjääneen puolison kuoleman jälkeen. A:n sairauksista esitetyt tiedot viittasivat myös siihen, että hän melkoisella todennäköisyydellä osasi arvioida oikein testamentin vaikutuksen omaisuuden siirtymiseen kummankin puolison kuoleman jälkeen.
Edellä esitettyjen seikkojen perusteella oli pääteltävissä, että A testamenttiasiakirjaan kirjoittamallaan lisäyksellä halusi, asian merkityksen ymmärtäen, puuttua testamentin varassa olleeseen omaisuuden siirtymiseen eloonjääneen puolison kuoleman jälkeen.
Tahdonilmaisuna A:n testamenttiasiakirjaan kirjoittama lisäys ei ollut täysin yksiselitteinen. Monikollinen sanonta ja jos-lause viittasivat siihen, että hän olisi halunnut toimia asiassa yhdessä vaimonsa kanssa. Kuitenkin päiväys ja allekirjoitus viittasivat hänen osaltaan lopulliseen tahdonilmaisuun eikä vain sen valmistelemiseen. Samaan suuntaan viittasi myös se, että lisäys tällaisessa muodossa oli jäänyt testamenttiasiakirjaan. A:lla olisi halutessaan ollut mahdollisuus puuttua testamenttiasiakirjaan kirjoitettuun lisäykseen, jos hän ei olisi tarkoittanut sitä lopulliseksi.
A:n tahdonilmaisun oikeudellisessa ymmärtämisessä oli ainakin kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin se voitiin käsittää hänen osaltaan perintökaaren 10 luvun 5 §:ssä tarkoitetuksi vuonna 1934 tehdyn testamentin julkilausumattoman, mutta nimenomaiseen määräykseen liittyvän eloonjääneen puolison jälkeen tapahtuvaa omaisuuden siirtymistä koskevan määräyksen peruuttamiseksi. Toinen vaihtoehto oli ymmärtää se uudeksi testamenttimääräykseksi, jollaisena se ei täyttäisi testamentille asetettavia vaatimuksia.
A:n tarkoituksena voitiin päätellä olleen palauttaa testamentin varassa olleen omaisuuden toissijaisen siirtymisen sijaan sukulaistensa perintöoikeus. Huolimatta siitä, ettei lisäyksessä puhuttu peruuttamisesta, se ilmensi selvästi A:n viimeisen tahdon tältä osin. Tahdonilmaisun tarkoitusta vastasi parhaiten sen ymmärtäminen vuoden 1934 testamentin osittaiseksi peruuttamiseksi.
Edellä esitetyillä perusteilla KKO katsoi, ettei ollut syytä muuttaa HO:n tuomiota.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Ylimääräinen oikeusneuvos Surakka: myönnän muutoksenhakuluvan ja tutkin jutun. A ja B tehdessään 27.8.1934 testamentin eivät ole ottaneet siihen määräyksiä puolisoiden omaisuuden siirtymisestä heidän kummankin kuoltua. Näin ollen A:n tehdessä 8.2.1971 muutokseksi tai lisäykseksi nimeämänsä kirjoituksen testamenttiin hän ei ole peruuttanut mitään sellaista määräystä, jonka hän olisi antanut sanotulla testamentilla. Tämän vuoksi harkitsen oikeaksi, kumoten HO:n tuomion, hylätä kanteen.
Oikeusneuvos af Hällström oli samaa mieltä kuin ylimääräinen oikeusneuvos Surakka.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Heinonen ja Mörä sekä ylimääräinen oikeusneuvos Aro